sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

IÄISYYSPROJEKTI NIMELTÄ DOUBLE WEDDING RING...



Olen aloittanut tämän työn jo varmaankin 15 vuotta sitten. Työ on haastava ommeltava, mutta tulos kaiken vaivan arvoinen. Työtä varten minulla on malline sarja, jonka avulla suuri leikkaamisprojekti sujui tarkasti ja joutuisasti.

Malline sarja malliin Double Wedding ring
Blokit koostuvat monesta erilaisesta osasta, ja pienistäkin paloista





Tilkkutyön nurjalle puolelle harvoin näkee, koska työ yleensä näytetään valmiina. Kun näkee työn nurjan puolen paljastuu, miten paljon työtä siinä oikeasti on




Tämä työ ei siis edelleenkään ole valmis, joten jää vain nähtäväksi koska tämä valmistuu....


tiistai 24. heinäkuuta 2012


KATETDRAALIN IKKUNAN HARJOITTELUA OMPELUKONEELLA


Olen jo jonkun aikaa himoinnut aloittaa Katetdraalin ikkuna nimistä tilkkutyötä. Työ ommellaan perinteisesti käsin, mutta löysin myös koneella tehtyjä versioita mm. Pinterestistä. Ajattelin, että on haasteellista saada työ tehtyä koneella siististi.Ompelukoneeni on kauan kaivannut suojahuppua, joten päätin käyttää harjoituskappaleet hupun koristukseksi. Työ koneella osoittautui juuri niin haastavaksi kuin ajattelinkin, mutta ei nyt ihan mahdoton homma kuitenkaan. Suuremman projektini aion kuitenkin edelleen toteuttaa käsin.




Kankasta, viivain ja leikkuri , näilä on hyvä aloittaa


Kangas neliöt ommellaan "pusseiksi"ja silitetään huolellisesti


kulmat silitetään keskelle


kaksi neliötä yhdistetään toisiinsa tarkasti viivaa pitkin




muodostuu neliöitä 


Päälle asetetaan  kangas neliö ja reunat taitetaan päälle ja ommellaan.Tämä on se vaihe jonka jatkossa teen käsin.


Kun kaikki reunat on taiteltu ja ommeltu , on tulos tämän näköinen

Ja tässä valmis huppu!



lauantai 21. heinäkuuta 2012

Hello, My name is Sirpa and I`m fabric-a-holic....

Hei, olen Sirpa ja olen kangasaddikti....

Olen siivoillut työpöytääni, kun ihana puolisoni asensi minulle hyllyjä seinäntäydeltä. Äidin kanssa käytiin tyhjentelemässä entisen työhuoneen varastoja.Miten voi yhdellä ihmisellä olla niin paljon kankaita??? Eikä koskaan ole sitä kangasta mitä tarvitsisi, nytkin huutaa valkoista puuvillakangasta. Ja sitten keskeneräiset työt!! Taudin kuvaan kuuluu myös aina uuden työn aloittaminen, kun inspiraatio iskee, oli edellinen työ valmis tai ei...Niin ja sitten näiden uusien aloitettavien jono!! Ei pitäisi selailla toisten ihania tilkkublogeja ja huokailla, vaan tehdä, tehdä, ja tehdä...Uskonpa , että monet tunnistavat näistä oireista itsensä kangasaddiktiksi tai käsityöihmiseksi ihan muuten vaan...vielä kun jostain saisi 48h vuorokaudet.


Olen käyttänyt lomapäiviäni tehden käsinommeltavaa Isoäidin kukkatarha työtäni, josta tulee peitto nuoremmalle tyttärelleni Annalle. Amanda peitosta on jo päälinen tehtynä. Tämä työ on sellainen, joka vie mukanaan ja vie runsaasti aikaa. 

Tänä kesänä on Isoäidin kukkatarhan tekeminen ollut varsin ajankohtaista. 17.7.2012 tuli kuluneeksi 100v. Mummini syntymästä ja ommellessa ajatukset ovatkin usein kulkeneet muistoihin....



Manta -mummi

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää Pirkko!

Anopilla on tänään syntymäpäivä ja ompelin hänelle lahjaksi pienen pussukan.



May I present..Mr& Mrs G...

Nyt on häät vietetty ja lahja toimitettu saajilleen. Amanda otti valokuvan korttia varten ja työtoverini  Hanna-Riikka kirjoitti kauniisti peitossakin olevan omistuskirjoituksen. Häissä oli melkoinen hulina mutta morsian oli kiinnittänyt huomionsa lahjaamme ja piti siitä kovin.


Lilly & Nigel
Irish Chain
Every Quilt has it´s faults
only God is perfect
Like this Quilt
every marriage has it´s faults
but is still beautiful
When every detail harmonize
it makes a beautiful entirety
and when it´s taken care of
it stays that way!
May this Irish Chain bind
you two together, forever!



Mr&Mrs G
kuva Amanda Nerola

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Olipa kerran....PERHONEN HAMEEN HELMALLA


Ja minä kun luulin, että juhlavaatteet oli kunnossa. Neiti Amandalla on useampikin vaihtoehto, mutta hän alkoi epäröidä mekkojen välillä.Tämä on kuulemma vähän tylsä...


No joo...Elloksen alennusmyynnistä ostettu liila satiinimekko oli kieltämättä vähän tylsä...vaan n. 5tunnin työn ja kymmenen erisävyisen kirjontalangan, muutaman valitun sanan ja epätoivoisen silittämisen jälkeen , ei tämä mekko taatusti ole tylsä


tästä se alkaa

jokaisessa perhosessa on kahta eri väriä

Väreinä vihreä ja liila eri sävyissä

perhoset lentelee siellä täällä koko helman ympäri


Konekirjontalangat on tilattu Amerikasta ja kirjontamalli on löytynyt netistä freebienä Designsbysick.com:sta

http://www.designsbysick.com/details/cwbutterflies4x4  

maanantai 2. heinäkuuta 2012

ja viimeisenä vaan ei vähäisinpänä....OMAT JUHLAVAATTEET

Kun muu perhe on vaatetettu sain vihdoinkin tehtyä omat juhlavaatteni. Kaapissa olevat vanhat juhlahousuni käyvät vielä hyvin, joten yläosa täytyi ommella. Ohuesta puuvillasta tein alle mustan tyköistuvan topin, josta luvattoman huono kuva.Kangas kangashamstereista vajaalla kahdella eurolla. Kaava muuntui Käsityölehden v-aukkoisesta mekonkaavasta. 


Tyköistuva hihaton toppi, jossa sivussa vetoketju

Mustien housujen ja topin piristykseksi kaunis vihertävän sävyinen shifonki tunika.Kangas on ihanan kevyttä ja laskeutuvaa. Tämäkin kangas löytyi muutamalla eurolla  Käsityötarvike kipputorilta.Ohuena ilmavana kankaana, ompelutyössä oli omat hankaluutensa, mutta onneksi malli oli yksinkertainen. Kaava tunikaan syntyi omasta päästä ja vasta ompeluvaiheessa huomasin, että kangashan jatkaa mukavasti häälahjan ketju teemaa...




Shifonki tunika

ketju teema jatkuu....

Tässä toppi ja tunika